Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2021

Tervetuloa tilkkuhuoneeseen

Tässä blogissa kerron enemmän tilkkutöistäni ja ompeluharrastuksestani ja myös ehkä hieman tarinaa tilkkuhuoneen ulkopuolelta. Minut löytää myös Instagramista nimimerkillä @paula_annelii. Asustelen Etelä-Suomessa kaksin aikuisten lasteni isän kanssa. Päivätyökseni teen asiakaspalvelu- ja taloushallinnon töitä yrityksessämme.

Hurahdin tilkkutöihin vuonna 2012, jolloin menin ensimmäiselle tilkkutyökurssille ja koukussa olin. Tilkkuilun parissa on vierähtänyt jo melkein 10 vuotta ja edelleen se on kivaa. Tilkkuilu on tuonut mukanaan mukavia ihmisiä, jotka jakavat kanssani tämän hulluuden, kangasvaraston, jota en varmasti ehdi ompelemaan elinaikanani sekä epämääräisen määrän tilkkuiluun liittyviä apuvälineitä, joista osan kanssa edelleen ihmettelen, miksi olen ne hankkinut. 😏



Aloitin vuosi sitten projektin "Keskeneräiset valmiiksi". Projekti etenee kohtalaisen hitaasti, mutta jotain joskus valmistuukin. Finn Quilt-tilkkuyhdistyksellä on myös #FQKeskeneräiset-yhteisprojekti tälle vuodelle. Ilmeisesti muillakin on keskeneräisiä kaapissa. 

Kuvan peiton värikkäät neliöt tein 2017 kesällä ompelutuskassa resurssilaatikon tarpeista, kun jotain piti ommella, enkä muutakaan siihen hätään keksinyt. Sen jälkeen ihmettelin muutaman kuukauden, että mitähän näistä neliöistä tekisin. Kunnes keksin, leijuvat neliöt, sehän oli ollut "to do"-listallani jo jonkin aikaa (lista on päässäni, ja elää koko ajan). Ei muuta kuin Pinterestin kimppuun malleja katsomaan ja sorvaamaan mittoja.

Sain pinnan kehystä vaille valmiiksi, ja taas kaappiin marinoitumaan. Siellä se sitten olikin muutaman vuoden. Välillä kaivoin sen esiin, ja jotain se tuntui kaipaavan, mutta mitä? Vuosi sitten kaivoin sen taas esiin ja tein siihen tuon sini-vihreän raidallisen kehyksen. Aluksi epäilin, että se olisi liian hallitseva, mutta hyvin se tuntuu siihen sopivan.


Taustaan löysin sopivan värisen kankaan, jonka olin joskus ostanut Eurokankaan palalaarista. Ensi silmäyksellä näytti, että se riittää. Sovittelin, pyörittelin ja mittailin, eikä se kumminkaan tuntunut riittävän mitenkään päin. Sitten älysin mitata tilkkupinnan pinta-alan ja verrata sitä taustakankaan pinta-alaan, ja arvatkaas mitä? Taustaksi haaveilemani kangas oli pienempi kuin tilkkupinta. Ei ole ihme, että ei sovi!  Onneksi varastosta löytyi muita siihen sopivia kankaita ja ylijääneitä kolmioneliöitä, joilla sain lisättyä taustan pinta-alaa. 



Kuvan taustalla näkyvä rakennus on yksi harvoista funkistyylisistä kirkoista Suomessa. Kuvaajan varjokin näkyy myös kivasti 😉.




Peitosta tuli loppujen lopuksi ihan kivan näköinen. Varsinkin, kun suurin osa käytetyistä kankaista on tilkkusilppua / leikkuujätettä, eli resursseja. Ehjää kangasta on käytetty ainoastaan taustaan ja reunakanttiin. Harmaat ja valkoiset ovat valmiiksi leikatuista kangasrullista.

Keskeneräiset eivät tunnu kuitenkaan vähenevät, niiden määrä on vakio. Osin se johtunee hitaudestani, mutta toisaalta uusia tilkkupintoja tuntuu kertyvän kaappiin tasaista tahtia.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Batiikkeja

Elämä on heitellyt minua tämän alkuvuoden aikana, eikä mitenkään niin positiivisesti. Kaikki ompeluun liittyvä ja myös tämän blogin päivittä...