Sivut

perjantai 1. lokakuuta 2021

Iltapilvet-peitto


 Uusia tilkkupeittoja ei tunnu valmistuvan, joten välillä vähän vanhoja luomuksia. Olen julkaissut tästä jotain kuvia instatililläni (@paula_annelii) ja Facebookin tilkkuryhmässä.

Tämä oli tilaustyö vanhemmalle tyttärelle. Hän halusi parisängyn peiton, ja äitihän tekee, kun pyydetään, ainakin tilkkupeiton. Varoittelen kyllä aina etukäteen, että toimitusaika voi olla pitkä. Ensimmäiset vaihekuvat on otettu lokakuussa 2017. Valmis tilkkupinta on kuvattu syyskuun alussa 2018 ja tämä yllä oleva kuva valmiista peitosta on kuvattu heti kesäkuun alussa 2019.

Hankin tätä varten oikein viivainsetin, jossa oli kaikille blokissa tarvittaville paloille oma viivain. Viivain-paketin ohjeessa oli näytetty leikkuusuunnitelma kullekin mallinneelle. Mielestäni ne oli toteutettu kangasta tuhlaten. Viilasin hieman leikkusuunnitelmaa ja sain vähennettyä aika paljon kangashävikkiä.


Käytin tähän melkoisen määrän erilaisia harmaita. Huomasin, että harmaa on aika erikoinen väri. Riippuen siitä, minkälainen on viereinen kangas, saattaa harmaa näyttää siniseltä, ruskealta, beessiltä. Aina en ollut ihan varma, onko kankaan väri harmaa ollenkaan, vaikka kangaskaupan tilaussivuilla se oli luokiteltu harmaaksi.

Hemu-kissa teki laaduntarkistuksen ja ilmeisesti peitto läpäisi sen.



Tikkausta suunnitellessa selasin aika monta kuvaa Pinterestistä ja Instagramista. Samaa mallia olen löytänyt kahdella haulla: Winding Ways ja Chic Country. Yritän tehdä mahdollisimman tasalaatuista vapaatikkausta, mutta aina se ei onnistu. Hyvin usein se on päivästä kiinni, minkälaista jälkeä syntyy. Sen olen huomannut myös, että kovin väsyneenä sitä ei kannata tehdä. Voi joutua purkuhommiin.

Peitto on käynyt jo kerran pesussa. Kissan oksennusjälki ei kuitenkaan lähtenyt pois, joten siihen päälle pitää kehitellä jotain. 

Peitto sai nimekseen " Iltapilvet ". Tyttären ehdotus nimeksi oli Esko, mutta en ihan lämmennyt sille 😂.


Kiitos kun vierailit. 

 

1 kommentti:

  1. Tämä on tosi kiva malli! Olen tehnyt saman keltaisena vuosia sitten ja tykkään siitä edelleen. Hillityt värisi ovat oikein kivat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Batiikkeja

Elämä on heitellyt minua tämän alkuvuoden aikana, eikä mitenkään niin positiivisesti. Kaikki ompeluun liittyvä ja myös tämän blogin päivittä...