Sivut

maanantai 18. lokakuuta 2021

Tilkkukurssin satoa ja vähän muutakin.


Olin lokakuun alussa Nurmijärven opiston viikonloppukurssilla "Tilkkuja Sannan tapaan". Oli todella virkistävää ommella välillä yhdessä muiden kanssa. Edellisellä kurssilla taisin olla aika lailla vuosi sitten. Jotain sain kurssilla aikaiseksi (puhumisen lomassa), tässä muutamia tuotoksia.



Kangaskoppa oli helppo ja nopea tehdä. Se löysikin paikkansa ompelukoneen vierestä ja saan siinä mukavasti säilytettyä pientarvikkeita, joita tarvitsee ompelussa. Ennen nämä vaelsivat milloin missäkin ja olivat aina hukassa. 



Yllä olevan kuvan blokit oli yksi kurssin malleista ja näitä tein lauantaina. Minulla sattui olemaan varastoissani batiikkikaitalerulla ja muutama painettu valkoinen- kaitalepaketti. Tähän malliin ne sopivat. Käytin yhteen blokkiin aina kahta lähes samaa sävyä batiikkirullasta ja valkoisesta mitä nyt sattui käteen tulemaan.

Jotenkin en hahmottanut, miten blokki rakennetaan, vaikka Sannalla oli hyvät mallit mukana. Pyörittelinkin paloja pitkään ja onneksi ope sanoi, että ajattele M-kirjainta ja heti helpotti.

Tämä on mukava "yksi blokki illassa" -malli. Paljon enempää en ehdi enkä edes jaksa tehdä työpäivän jälkeen. Peitto tästä on tulossa ja tällä hetkellä valmiina on neljä blokkia.

Sunnuntaina opettelin Sannan ohjeilla paperiompelua. Olen sitä tehnyt aikaisemminkin Youtube-videoiden opastuksella, mutta on kiva oppia uusia tapoja tehdä asioita. Vähän ehkä innostuinkin asiasta, vaikka olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että paperiompelu ei ole minun juttu. 

Sannalla oli tapansa mukaan monta hyvää ohjetta mukanaan. Kaikkia ei millään ehtinyt tekemään. Ehkä jotain niistä teen vielä tulevaisuudessa.



Suunnitteluseinälläni on ollut kolmioneliöitä muutaman kuukauden. Ohjeen mukaiset palat olivat aluksi ihan jotain muuta, mutta jatkoin ajatusta hieman eteenpäin. 

Alkuperäisten neliöiden teko-ohjeen löysin Pinterestistä ja se oli täysin ilmainen malli, joten voin avata sitä hieman, mutta jätetään se vielä seuraaviin postauksiin. Sain tähän upotettua yhden Fassettin kaitalerullan, joka oli marinoitunut kaapissani jo jokusen vuoden.

Heksagon-pinta odottaa edelleen tikkausta. Homma jäi vähän kesken kyllästymiseni takia ja taustakankaan puuttumisen takia. Pyörittelin omia varastojani, mutta sieltä ei löytynyt sopivaa taustakangasta. Töölön Tilkkupajan Soilen varastoissa oli erikoisleveää Fassettia, ja se tuntui kuosiltaan sopivan tilkkupintaan ja tilasinkin sitten sitä. 

Tilkkupinta on levällään tikkauskoneen päällä, ja huoneen ovi on ollut kiinni. Kävin katsomassa tilkkupintaa pitkästä aikaa ja sehän näytti jo ihan tuoreelta jutulta. Varmaankin alkaa olla tikkauksen aika.



Kiitos, kun vierailit 😊.

2 kommenttia:

  1. Kuusikulmiopeitosta tulee hieno. Totta, että välillä täytyy miettiä miten jatkaa projektia mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Odotan kuvaa tikatusta peitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milja. Minulla tuo miettimisajan kesto kyllä vaihtelee. Voi olla jopa useamman vuoden. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi.

Batiikkeja

Elämä on heitellyt minua tämän alkuvuoden aikana, eikä mitenkään niin positiivisesti. Kaikki ompeluun liittyvä ja myös tämän blogin päivittä...