Sivut

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Vapaatikkausta vai tikkausta vapaana?


        
Moikkuli,
Aika kuluu yllättävän nopeasti. Pääsiäinen oli ja meni, kohta on vappu. Lauantaina oli niin hieno päivä, että käytiin isännän kanssa ensimmäistä kertaa tänä keväänä museoautolla ajelulla. 

Pääsiäisen aikoihin sain kuvassa olevan tilkkupinnan kiinni tikkauskoneeseen. Siellä se on ollutkin siitä lähtien. Nyt viikonloppuna aloittelin pikkuhiljaa tikkausta. Jonkinlainen suunnitelma oli olemassa, niin kuin aina, mutta yleensä se tuppaa muuttumaan jo ennen aloitusta. Yleensä jätänkin tilkkupinnan vielä joksikin aikaa "mietintämyssyn" alle tikkauskoneeseen, ennen tikkauksen aloittamista ja valmistaudun henkisesti tikkaukseen. Käyn välillä katselemassa ja hypistelemässä tilkkupintaa, varsinkin illalla ennen nukkumaan menoa. Saatan piirtää siihen jotain tikkauskuvioita häviävällä tussilla, tehdä koneen kanssa "kuivaharjoittelua", mallata valitsemaani lankaa, onko se nyt kuitenkaan sopiva vai pitääkö vielä vaihtaa. Näin se ajatustyö etenee ja jossain vaiheessa olen valmis aloittamaan varsinaisen tikkauksen.

Insta-tililläni kyseltiin kuvia tikkauskoneesta, mutta laitan niitä tänne blogiin kuvaselityksien kera. Long Arm-koneen toimintaperiaatehan on, että kone liikkuu tikattaessa ja kankaat ja vanut ovat kiinnitettyinä. Koneesta puuttuu tietenkin syöttö, jotta konetta voi liikuttaa kankaan päällä. Korostan vielä, että kuvissa näkyvän konemerkin kanssa ei ole kaupallista yhteistyötä. Koneen ostopaikasta mainitsen sen verran, että se ei ole Suomessa.



Tässä on joku vanha kuva koneen kasaus vaiheesta. Käsikahvat eivät ole vielä paikoillaan. Koko systeemi vie tilaa noin 1,20 metriä syvyys suuntaan ja noin 3,50 metriä leveys suuntaan. Minun koneella on siis oma huone.

                                                                
Tässä on taustakangas kiinnitettynä ohjurikankaisiin molemmista päistä ja rullattuna kaiteella. Samoin tilkkupinta kiinnitettynä ja rullattuna kaiteelle. Välissä näkyy vielä kolmas kaide, johon rullataan vanu.



Nyt kaikki ovat jo tikkausvalmiina. Vanu laitettu taustakankaan päälle ja tilkkupinta päällimmäiseksi. Vanun kanssa olen tullut laiskaksi, enkä rullaa sitä kaiteelle, vaan jätän sen jotenkin oleilemaan lattialle.
Tähän vaiheeseen työ jää miettimisen ajaksi. Löysään vielä kankaita hieman, etteivät pääse venymään sinä aikana.



Pistolevyn ympärillä näkyvä taso on viivaintikkauksessa tarvittava lisäosa, jotta tikkausviivaimia voi käyttää. Puola on hieman isompi kuin normaalissa ompelukoneessa. Käsikahvoissa ovat koneen ohjausnappulat: vasen puoli neula ylös/alas ja oikealla ompelun käynnistys. Keskellä oleva pimeä kosketusnäyttö on koneen ohjausyksikkö, josta säädetään toiminnot. 



Tästä se sitten lähtee. Pientä esimakua siitä , mitä on tulossa. 
Minullahan ei ole tähän koneeseen mitään tietokoneohjelmaa, jonka avulla kone tikkaisi automaattisesti ohjelmoituja kuvioita. Kaikki tapahtuu täysin manuaalisesti ja suunnitelmat tulevat minun päästä. Ideoita haen YouTuben tikkausvideoista.

Peitolle on olemassa jo nimilappukin tiedostona muistitikulla. Valmistumisajaksi merkitsin toukokuun 2021, joten saas nähdä kuinka käy. Nimilappua voi tietenkin aina muokata, mutta pitäähän joku aikataulu olla. Muutaman viikon päästä saattaa olla jo jotain valmista.










1 kommentti:

  1. Hienoa, kun esittelit tikkauskoneesi. Tuon peiton tikkaamiseen menee varmaan reilusti aikaa, mutta lopputulos on sen arvoinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Batiikkeja

Elämä on heitellyt minua tämän alkuvuoden aikana, eikä mitenkään niin positiivisesti. Kaikki ompeluun liittyvä ja myös tämän blogin päivittä...