Sivut

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kirjavia heksagoneja

 


Tilasin taannoin Tilkkunen -verkkokaupasta läjän kankaita. Tilkkusessa oli Tula Pinkin Curiouser&Curiouser -kokoelman kankaita, joita olin ihaillut jo jonkin aikaa. Samaan satsiin otin myös Kaffe Fassettin -kokoelmaa. Voi sitä ihastuneiden huokauksien määrää, kun avasin paketin. Onneksi olin yksin kotona. Siinä olisi isännällä taas ollut ihmettelemistä, mikä nyt on niin ihanaa. Luulen kuitenkin,  että ei hän varmaan enään ollenkaan ihmettele. Niin monta kertaa olen esitellyt kankaitani hänelle. Isäntä harrastaa vanhoja autoja ja entisöikin niitä, joten vastaavasti minäkin olen kiertänyt tekeillä olevan auton ympärillä ja ihastellut hänen projektiaan. Nytkin sieltä on sellainen namupala tulossa 😍...ehkä ensi kesänä on valmis. 



Uusien kankaiden innoittamana, aloin suunnittelemaan uutta tilkkuprojektia. Heksagonit pyöri mielessä ja etsin netistä inspiraatiota. Löysinkin sellaisen mallin, joka sopisi uusiin kankaisiini. Pääsisin myös kokeilemaan heksagon-viivainta, joka oli ollut siihen asti käyttämättömänä. Toteutin muutaman malliblokin olemassa olevasta kangasvarastosta. En vielä uskaltanut kajota uusiin ihanuuksiin.

Suunnitelmani oli, että heksagonit ovat räväkkää kangasta ja ympärillä olevat kolmiot rauhallista kangasta. Toinen huomioon otettava asia olisi, jos heksagon on tumma, ympärillä olevat kolmiot vaaleita ja päin vastoin. Väreillä ei olisi väliä, kunhan tumma-vaalea yhdistelmät toimii. Ompelun kanssa pitäisi myös olla tarkkana, jotta venymättömät reunat tulisivat rivin ylä- ja alareunaan.

Tein erilaisia yhdistelmiä ja samalla mietin, miten niitä yhdistelisi keskenään. Palat pyörivät suunnitteluseinälläni onnettomina ja ehkä jo vähän mietin, että tuleeko tästä mitään. Jatkoin kuitenkin, ja ajattelin, että kyllä ne tilkut jossain vaiheessa kertoo, miten ne haluaa tulla yhdistetyksi. 


Yhtenä iltana instaa selatessani löytyi idea. Mallikuvassa tähtikuvio heksagonin ympärille oli toteutettu samalla kankaalla, mutta ajattelin, että erilaiset kankaat toimii varmasti yhtä hyvin, kunhan ne ovat lähes samaa sävyä ja tummuusastetta. Tämän jälkeen uskalsin jopa leikata uusi ihania kankaitani. 

Etsiessäni kolmioihin rauhallisia kankaita, huomasin, että kangasvarastoni sisältää aika paljon niitä rauhallisia kankaita. Olen yrittänytkin jo jonkin aikaa vähän laajentaa varastoani siihen moniväristen suuntaan ja olla rohkeampi kankaita valitessani. 

Tulossa on taas aika kirjavaa, mutta luottavaisin mielin tätä rakentelen. Aina näistä jotain on tullut. Pääasia on, että omaa silmää miellyttää edes jollain tasolla.

  




Suomen kesä on lyhyt ja aurinkoisia päiviä vähän, joten silloin kun  paistaa, pitää avoautoilla. Näin meillä. Nyt niitä aurinkoisia päiviä on ollut ja on me sitten avoautoiltukin. Kuva tuli otettua kännykän etukameralla, enkä muistanut kääntää sitä peilikuvaksi. Eli en kuvaa ajaessani, vaan istun kyydissä ja yritän näyttää nätiltä. Se on minun tehtävä näissä museoautohommissa. 

Kiitos, kun vierailit. 





2 kommenttia:

  1. Aika jännä, että meidänkin perheessä on nuo samat harrastukset. Meillä kulkeekin vitsinä, että vieraalle paikkakunnalle mennessä käymme katsastamassa paikallisen automuseon ja kangaskaupan! Kokeilin pari päivää sitten heksagonikukkaa, mutta oikea käteni ei tykännyt käsinompelusta, vaan kipeytyi.

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää heksagon-työsi alku! Ihana tehtävä sinulla museoautoilussa " näyttää nätiltä" :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.

Batiikkeja

Elämä on heitellyt minua tämän alkuvuoden aikana, eikä mitenkään niin positiivisesti. Kaikki ompeluun liittyvä ja myös tämän blogin päivittä...